Siirry suoraan sisältöön.
Uutinen

Tekijänoikeuskorvausten sovittelusta luovutaan

UUTINEN 13.1.2023 12.45

Tekijänoikeuskorvaukset eivät vaikuta aikuiskoulutustuen määrään 1.1.2023 alkaen. Muutos vaikuttaa tammikuulta 2023 ja sen jälkeiseltä ajalta haettaviin aikuiskoulutustukiin.

Eduskunta on hyväksynyt vuodenvaihteessa voimaan tulleen asetusmuutoksen, jonka mukaan aikuiskoulutustuen määrään tukikauden aikana vaikuttavaa tuloa ei enää ole tekijänoikeudella suojatun kirjallisen tai taiteellisen teoksen oikeuksien luovuttamisesta tai teoksen käyttämisestä maksettava korvaus. Myöskään tekijänoikeuden lähioikeuksien luovuttamisesta tai lähioikeuksien suojankohteen käyttämisen perusteella maksettu korvaus ei enää vaikuta aikuiskoulutustuen määrään.

1.1.2023 alkaen tekijänoikeuskorvaus ei vaikuta aikuiskoulutustuen määrään riippumatta siitä, koska työ on tehty. Merkitystä ei ole, maksaako korvauksen tekijänoikeusjärjestö tai työn teettäjä. Myöskään korvauksen nimityksellä ei ole merkitystä (rojalti, käyttökorvaus, tekijänoikeuskorvaus). Sen sijaan ratkaisevaa on, perustuuko korvauksen maksu tekijänoikeuteen.

Muut immateriaalioikeuksiin perustuvat korvaukset vaikuttavat jatkossakin aikuiskoulutustuen määrään tukikauden aikana.

Maksuhakemuksen liitteeksi todistus tukiaikana maksetusta tekijänoikeuskorvauksesta

Hyödynnämme aikuiskoulutustukihakemusten käsittelyssä tulorekisteristä saatavia tietoja. Tulorekisteritietojen perusteella emme kuitenkaan pysty ratkaisemaan, onko kyseessä tekijänoikeuskorvaus vai jokin muu immateriaalioikeuksiin perustuva korvaus. Hakemuksesi käsittelyn nopeuttamiseksi sinun kannattaa liittää maksuhakemukseesi tulosta saatu palkka- tai palkkiolaskelma, mikäli sinulle on maksettu tekijänoikeuskorvausta tai muuta immateriaalioikeuksiin perustuvaa korvausta sinä aikana, jolta haet aikuiskoulutustukea. Tarvittaessa pyydämme sinulta lisätietoja, kun hakemuksesi on käsittelyvuorossa.

Lue lisää aikuiskoulutustuen määrään tukiaikana vaikuttavista tuloista täältä.