Siirry suoraan sisältöön.

Työnantaja, tiesitkö että aikuiskoulutustuki joustaa tarpeidesi mukaan?

Työntekijöiden tietojen ja taitojen kehittämiseen panostetaan jatkuvasti enemmän alalla kuin alalla. Finanssialan kasvuyritys ALM Partnersissa sisäinen, erityisosaamiseen keskittyvä koulutusohjelma on yhdistetty valmiisiin työkaluihin. Yksi näistä on Työllisyysrahaston kautta haettava ja joustavasti tarpeisiin sovitettava aikuiskoulutustuki.

– Suurin osa työntekijöistämme tulee sisäisen Trainee-ohjelmamme kautta. Meillä tarvittavaa erikoisosaamista ei oikein voi oppia koulun penkillä, eikä edes muissa työpaikoissa, aloittaa ALM Partnersin henkilöstöpäällikkö Mikko Sipakko.

Sipakon mukaan kaikkea osaamisen kehittämistä ei kuitenkaan kannata tehdä itse. Siksi ALM Partnersin työkaluvalikoimassa on myös Työllisyysrahaston kautta haettava aikuiskoulutustuki ja sen myötä avautuvat, likimain koko suomalaisen koulutuskentän tarjoamat mahdollisuudet.

– Esimerkiksi alan yleinen kehitys tai johtamisosaaminen ovat aiheita, joihin saa erittäin korkeatasoista koulutusta julkisista oppilaitoksista. Näiden osalta aikuiskoulutustuki on todella hyvä vaihtoehto.

 

Aikuiskoulutustuella voi opiskella myös osa-aikaisesti

ALM Partnersilla aikuiskoulutustuen parhaana puolena pidetään joustavuutta; sitä voi hyödyntää todella monipuolisesti erilaisiin opintoihin. Työllisyysrahaston palvelupäällikkö Satu Valtosen mukaan tämä yllättää työnantajat usein positiivisesti.

– Osa ajattelee, että aikuiskoulutustukea myönnetään vain kokoaikaiseen tutkinto-opiskeluun. Tukea voi kuitenkin saada myös osa-aikaiseen opiskeluun tai täydennyskoulutuksiin, Valtonen kertoo.

Muodollisena vaatimuksena aikuiskoulutustuella opiskeluun on muun muassa kahdeksan vuoden aikaisempi työkokemus, vuoden työsuhde nykyisellä työnantajalla sekä työntekijän siirtyminen osittaiselle tai kokoaikaiselle opintovapaalle. Opintovapaa voi kuulostaa pelottavalta, mutta Sipakko kannustaa näkemään sen positiiviset puolet.  

– Opintovapaalla ajatukset on helpompi keskittää, eikä opiskelu haittaa työntekoa tai toisinpäin. Lisäksi mahdollisuus kouluttautua sitouttaa työntekijöitä.

ALM Partnersilaisilla on jatkuva palo uuden oppimiseen. Silti Sipakko kokee aikuiskoulutustuen tarjoaman turvan kannustavan ja helpottavan opiskelun aloittamista.   

– Näin oli myös omalta osaltani. Opiskelin aikuiskoulutustuella henkilöstöjohtamista vajaan vuoden. Tuen avulla pystyin keskittymään opintoihin rauhallisin mielin.

 

Helppo ja valmis työkalu työnantajalle

Työnantajalta aikuiskoulutustuen hyödyntäminen ei vaadi oikeastaan muuta kuin positiivista asennetta. Tuki myönnetään työntekijälle, joka myös pääosin vastaa hakuprosessin etenemisestä. Työnantajan tarvitsee vain antaa tarvittavat tiedot ja kuitata hakemus omasta puolestaan hyväksytyksi.

Sipakon mukaan hakeminen on kaikkineen helppoa. Esimerkiksi hakemiseen tarvittavat palkkatiedot kuluneelta 12 kuukaudelta saadaan suoraan tulorekisteristä. Lisäksi Työllisyysrahaston verkkosivuilla on hyvät ohjeet ja laskurit ja tarvittaessa lisätietoja voi pyytää palkanlaskennasta valmiilla lomakkeella.

– Minusta prosessi on kivuton kaikille. Suosittelen lämpimästi aikuiskoulutustuen ottamista osaksi työpaikan osaamisen kehittämisen rutiineja.

ALM Partnersin henkilöstöpäällikkö Mikko Sipakko. ALM Partnersin henkilöstöpäällikkö Mikko Sipakko kokee aikuiskoulutustuen tarjoaman turvan kannustavan ja helpottavan opiskelun aloittamista.

Työnantaja, tutustu aikuiskoulutustuen tarjoamiin mahdollisuuksiin

Ota aikuiskoulutustuki osaksi työkalupakkiasi. 

Lue lisää
Työnantaja, tutustu aikuiskoulutustuen tarjoamiin mahdollisuuksiin
Sivu päivitetty: 25.7.2022