Siirry suoraan sisältöön.

Mikä aikuiskoulutustuki?

Mikä aikuiskoulutustuki?

Aikuiskoulutustuki on tarkoitettu työelämässä oleville lyhyt- tai pidempiaikaiseen kouluttautumiseen. Tukea on tarjolla niin työntekijöille kuin yrittäjille. Se voi olla myös työnantajille hyvä keino vahvistaa henkilöstön ammattitaitoa.

Aikuiskoulutustuki on Työllisyysrahaston myöntämä etuus, jota työelämässä olevat voivat saada koko- tai osa-aikaiseen kouluttautumiseen. Työntekijät ja yrittäjät voivat hyödyntää aikuiskoulutustukea uransa aikana yksiin tai useampiin opintoihin yhteensä 15 tukikuukauden ajan, yhdessä tai useammassa erässä.  Aikuiskoulutustuen myöntäminen perustuu lakiin aikuiskoulutusetuuksista

Sitä voi hakea, jos seuraavat ehdot täyttyvät: 

  • Hakija on ollut vähintään vuoden nykyisessä työsuhteessaan tai yrittäjänä
  • Hakija on ollut työelämässä yhteensä vähintään kahdeksan vuotta
  • Hakija ei saa toista tukea tai avustusta, joka estää aikuiskoulutustuen saamisen
  • Hakija kuuluu Suomen sosiaaliturvan piiriin
  • Koulutus soveltuu aikuiskoulutustuella rahoitettavaksi. Tukea voidaan myöntää opintoihin, jotka järjestetään Suomessa toimivan julkisen valvonnan alaisissa oppilaitoksissa
  • Hakija jää koko- tai osa-aikaiselle opintovapaalle tai hänen yritystoimintansa tulot vähenevät kolmanneksen vuoden aikana.

Työntekijöiden aikuiskoulutustuki rahoitetaan kokonaan työttömyysvakuutusmaksuista, joita työnantajat ja palkansaajat maksavat. Yrittäjien aikuiskoulutuen rahoittaa valtio.

 

Lukuisia mahdollisuuksia 

Aikuiskoulutustuki on joustava ratkaisu työn ja opiskelun yhdistämiseen, ja se hyödyttää niin työntekijöitä, yrittäjiä kuin työantajia.  

Työntekijälle se tarjoaa ansiosidonnaista tukea arjen menoihin ja siksi voi auttaa järjestelemään elämäntilanteen opiskeluun sopivaksi. Yrittäjille aikuiskoulutustuki antaa mahdollisuuksia päivittää osaamistaan yritystoimintaa ja omaa toimeentuloa vaarantamatta. 

Työnantajat eivät aina miellä aikuiskoulutustukea omaksi työkalukseen ehkä siksi, että se maksetaan työntekijälle. Se voi kuitenkin olla organisaatioille tehokas keino lisätä henkilöstön osaamista riskittömästi. Aloite aikuiskoulutustuen käytöstä voi tulla myös työnantajalta. 

Koulutusvaihtoehtoja on runsaasti tutkinnoista täydennyskoulutukseen. 

Lue lisää: 

Mitä opintoja aikuiskoulutustuella voi rahoittaa?

Hakuohjeista saat tarkempaa tietoa siitä, millaisiin tilanteisiin ja koulutuksiin aikuiskoulutustuki sopii. Saat tietoa myös siitä, mitä muita tuloja ja etuuksia voi saada samaan aikaan.

tutustu ohjeisiin
Mitä opintoja aikuiskoulutustuella voi rahoittaa?
Sivu päivitetty: 17.3.2022