Siirry suoraan sisältöön.
Artikkeli

Pienyrittäjä, mukaudu muutokseen ja tasaa riskiä yrittäjän aikuiskoulutustuella

ARTIKKELI

Yrittäjänä on joskus vaikea löytää sopivaa aikaa opiskelulle. Moni on onnistunut yrittäjän aikuiskoulutustuen avulla, sillä se tarjoaa mahdollisuuden päivittää osaamistaan yritystoimintaa ja omaa toimeentuloa vaarantamatta. 

Joustavuutensa ansiosta tuki solahtaa yrittäjän arkeen hyvin. Sen saaja voi itse päättää, milloin opiskelee tukea hyödyntäen ja milloin jättää tuen nostamatta tehden töitä yrityksensä kautta. Tuki on erittäin kiinnostava mahdollisuus etenkin niille yrittäjille, joiden on hankala olla pitkään poissa töistä tai palkata sijaista oman opiskelun ajaksi. 

Suurin osa tuen hyödyntäjistä onkin mikroyrittäjiä tai toiminimiyrittäjiä eri aloilta. Heistä moni ilahtuu kuullessaan, että maksimissaan 15 kuukaudelle myönnettävän tuen voi hyödyntää osissa.  

– Niinä kuukausina, joina ei nosta tukea, yritystoiminnasta voi tienata ihan normaaliin tapaan ilman, että se vaikuttaisi tukioikeuteen, kertoo tiimipäällikkö Isa Väätäinen Työllisyysrahaston etuuspalveluista.  

 

Kuka tukea voi saada?

 

Tukeen ovat oikeutettuja kaikki päätoimiset yrittäjät, joilla on ollut YEL- tai MYEL-vakuutus vähintään vuoden ja takanaan vähintään 8 vuotta työelämää palkansaajana tai yrittäjänä, alalta kuin alalta.  

Tuki maksetaan yrittäjälle itselleen. Siksi tuen saamisen kannalta ratkaisevaa on se, paljonko yritystoiminnan ansiotulot vähenevät opintojen vuoksi. Yrittäjän aikuiskoulutustukeen on oikeutettu, jos tulot laskevat opintojen vuoksi vähintään kolmanneksen verrattuna viimeiseen ennen opiskelun alkua valmistuneeseen verotukseen.  

– Pääomatulot eivät vaikuta tuen saamiseen. Yritystoimintaa ei opiskelun ja tuen saamisen vuoksi tarvitse myöskään pysäyttää, Väätäinen kertoo. 

Vuonna 2022 yrittäjän aikuiskoulutustuen määrä on 612,97 euroa kuukaudessa. Kuukausina, joina nostaa tukea, voi lisäksi tienata sivutuloina tai etuuksina maksimissaan 459,72 euroa kuukaudessa bruttona ilman, että se vaikuttaa tukeen. 

 

Kauanko tuen saaminen kestää? 

 

Joskus tarve kouluttautua voi yllättää. Aikuiskoulutustuki on mahdollisuus myös silloin, sillä parhaimmillaan tuen hakemisesta sen saamiseen ja opintojen aloittamiseen kuluu vain muutamia kuukausia. Etenemisjärjestyksen osalta on hyvä tietää, että ensin valitaan koulutuspaikka ja tukea haetaan sen jälkeen. Apua saa Työllisyysrahaston verkkosivujen kattavista ohjeista.

Yrittäjä voi lisäksi hakea meiltä opiskelupaikan saatuaan ennakkopäätöstä siihen, onko työhistoriaa riittävästi ja kuuluvatko opinnot aikuiskoulutustuen piiriin, Väätäinen sanoo.  

 

Millaisiin opintoihin tukea saa? 

 

Tukea voidaan myöntää opintoihin, jotka järjestetään Suomessa toimivan julkisen valvonnan alaisissa oppilaitoksissa. Näitä ovat esimerkiksi yliopistot, ammattikorkeakoulut ja ammatilliset oppilaitokset. Opinnot yksityisissä oppilaitoksissa eivät pääsääntöisesti kuulu tuen piiriin.  

Aikuisopiskelijan näkökulmasta on ilahduttavaa, että yhä suuremman osan opinnoista voi rytmittää joustavasti omaan arkeen sopivaksi. Väätäisen mukaan esimerkiksi erilaisten verkko- ja etäopintojen tarjonta lisääntyy koko ajan, jolloin opinnot ovat ajasta ja paikasta riippumattomia. 

Yrittäjän aikuiskoulutustuella voi lisäksi opiskella niin pidemmän tutkinnon kuin lyhyempiäkin täydennyskoulutuksia. Väätäinen kannustaa tutustumaan tarjontaan hyvissä ajoin etukäteen ja tarttumaan hetkeen. 

–  Vaikka omalla alalla osaamisvaatimuksia ei säänneltäisi lailla, moni yrittäjä kertoo asiakkaidensa pitävän opintojen tarjoamaa muodollista pätevyyttä merkkinä osaamisen laadusta ja ajantasaisuudesta.   

Siten kouluttautuminen voi todella parantaa yrityksen kilpailukykyä.  

– Yrittäjän aikuiskoulutustuki on tässä yksi mahdollistaja. Työnantajayrittäjien, jotka haluavat rohkaista henkilöstöään opiskelemaan, kannattaa tutustua myös työntekijöille suunnattuun työntekijän aikuiskoulutustukeen, vinkkaa Väätäinen lopuksi.